Sokerointi
Sokerointi on suosittu karvanpoiston muoto, koska sokeri, toisin kuin vaha, ei tartu eläviin ihosoluihin lainkaan, eikä siten vahingoita tervettä ihoa – ainoastaan poistaa kuolleen ihosolukon karvojen ohella. Sokeroinnissa karvasi poistetaan karvan kasvusuuntaan, näin karvasi eivät katkeile, karvatuppesi ei ärsyynny ja ihosi pysyy karvattomana pidempään. Sokeroinnin jälkeen karvasi kasvu heikkenee ja karvasi kasvavat takaisin hennompina. Useamman sokerointikerran jälkeen karvankasvusi tyrehtyy lähes kokonaan.
Ensimmäisillä sokerointikerroilla karvasi olisi hyvä olla noin 5 mm pitkää, jotta karva tarttuu sokeriin ja poistuu juurineen. Koska samasta karvatupesta saattaa kasvaa jopa kolme karvaa (pitkä karva, kasvuvaihe, lepovaihe), saattaa karvasi kasvaa hieman nopeammin takaisin ensimmäisien sokerointikertojen jälkeen. Parhaimman tuloksen saat muutaman käyntikerran jälkeen.
Sokeroinnin jälkeen, noin 48 tunnin kuluttua, on hyvä kuoria ihoasi säännöllisesti esimerkiksi kuorintahanskoilla, jotta ihosi pinta pysyy pehmeänä ja kasvava karvasi pääsee puhkaisemaan ihon, eikä kasva ihon alle. Trend Studiosta on myös saatavissa ”Vanish pfb” –roll on, joka estää karvojen sisään kasvua tehokkaasti.
Sokeroinnin huoltoväli on tyypillisesti, henkilöstä riippuen, noin 3-6 viikkoa.
MIKSI VALITA SOKEROINTI?
TREND STUDION SOKEROINTIPALVELUIHIN KUULUVAT:
SOKEROINTI PORVOO